Laadunvarmistus konsultti
Reflector kehitti testausprosesseja yhteistyössä vakuutusyhtiön kanssa

Viimeinen palaveri pidetty – hymyileviä kasvoja Teams-kokouksessa. Seuraava yhteinen tapaaminen sovittu. Mahtava fiilis! Mistä on kyse? Testauskoulutuksesta, joka oli enemmän kuin koulutus.

Keskustelimme asiakkaamme kanssa heidän tarpeestaan tukea yhtiön laajaa ja uusiutunutta testausorganisaatiota testauskoulutussarjan avulla. Lähtökohtana oli kehittää asiakasyrityksen omien testaajien osaamista ja saada uutta näkökulmaa ammatilliseen kehittymiseen. Osa yrityksen testaajista oli testausuransa alkutaipaleella, mutta myös testausvastaavan rooliin toivotiin uudenlaista tukea.

Koulutuksen kulmakivinä toimivat asiakasyrityksen testausprosessien nykytila ja toimintamallit, testauksen teoriapohja sekä Reflectorin asiantuntijoiden käytännön kokemukset ohjelmistokehityksestä finanssi- ja vakuutusalalta.

Mikä teki tästä koulutuksesta erityisen?

Avoimuus takaa oikean suunnan. Koulutuksen taustatutkimuksessa kartoitettiin asiakasyrityksen laadunvarmistuksen nykytilaa. Sen lisäksi, että yhtiön testausmaailma avautui kirkkaampana, teimme yhteisiä havaintoja laadunvarmistuksen kehityskohteista sekä koulutuksen painotuksista. Avoimuuden arvo oli valtava. Havaintoja ja näkemystä vahvistettiin vielä useita kertoja prosessissa, mutta ensitapaamiset antoivat suunnan, joka piti kutinsa läpi prosessin.

Materiaalin pitää olla kohdennettua ja kokemuspohjaista. Tietoa on laadunvarmistuksesta tarjolla yllin kyllin, mutta ilman kokemuspohjan mukaista tiedon jalostamista tieto jää helposti omaksumatta.

Tavoitteena oli tuottaa sellaista materiaalia, että kokematonkin laadunvarmistaja löytää siitä punaisen langan ja apua työhönsä. Oli selvää, että kymmenien vuosien kokemuksen piti näkyä materiaalissa ja kuulua koulutuksessa. Lisäksi materiaalin piti kuulostaa henkilöstön korvissa omalta jo ensi kuulemisella. Ilokseni voin todeta, että tässä palautteiden mukaan onnistuttiinkin. Voi sanoa, että onnistuneen materiaalin salaisuutena olivat iteraatiot ja useammat silmäparit. Lukuisat keskustelut asiakasyrityksen ja Reflectorin asiantuntijoiden välillä oli onnistuneen materiaalin kulmakivi.

Lopulta yleisö ratkaisee. Koronakevät muutti perinteisen luokkahuonekoulutuksen etätapaamiseksi. Miten aktivoida yleisö ja pitää heidän huomionsa asiassa, kun kaikki ovat etänä? Huoli oli turha, sillä paikalla oli motivoituneita koulutettavia, osa uransa alkutaipaleella olevia ja osalla takanaan jo vankka kokemus aiheesta.

Kahden kouluttajan mallilla vedetyt koulutuspäivät sujuivat mallikkaasti. Tehtävien avulla keskustelua syntyi sekä asiakasyrityksen toiminnoista että laadunvarmistuksen havainnoista. Avoin, ammatillinen ilmapiiri antaa mahdollisuuden jatkuvaan kehittymiseen. Koulutettavien mukana lähti eväitä jatkaa havainnointia päivittäisessä laatutyössä. 

Asiakkaan edustaja kiteytti koulutuksen tavoitteet:

”Koulutuskokonaisuuden tärkeimpinä tavoitteina oli, että kaikki testausorganisaatiossa eri rooleissa toimivat henkilöt:
• ymmärtävät testauksen keskeisen merkityksen osana laadunvarmistusta.
• ymmärtävät samalla tavalla testaukseen liittyvää terminologiaa ja prosesseja.
• mieltävät testauksen vaativana ja palkitsevana asiantuntijatyönä.
Koulutuksista kerätyn palautteen perusteella nämä tavoitteet täyttyivät koulutuksissa kirkkaasti”. 

Onnistunut koulutus on siis muutakin kuin materiaali ja sen läpivienti tilaisuudessa. Se on selkeän tavoitteen ja taustateorian lisäksi myös avointa keskustelua, kokemusten jakoa ja paljon erilaisia mielipiteitä.

Koulutus nähdään tässä asiakasyrityksessä yhtenä osana laadunvarmistuksen kehittämistä. Reflector voi ylpeänä sanoa olevansa osa tätä polkua.

Petteri Stenman &
Tarja kunnasvuo

Reflectorin konsultit Tarja Kunnasvuo ja Petteri Stenman toteuttivat asiakasyrityksen testauskoulutussarjan. Molemmat ovat pitkän linjan konsultteja ja myös monessa liemessä keitettyjä laadunvarmistuksen ammattilaisia.

Tarja Linkedin
Petteri Linkedin

Reflector on ICT-talo, jonka ykköstehtävä on auttaa asiakkaitamme liiketoiminnan isoissa ja pienissä muutoshankkeissa. Ketterästi ja riippumattomasti.

Jaa artikkeli

Voisit pitää myös näistä:

Yritysarkkitehti

Mitä yritysarkkitehti tekee?

Omassa työssäni yritysarkkitehtina törmään usein vaihteleviin käsityksiin ja jopa väärinymmärryksiin siitä, mitä yritysarkkitehtuuri on ja mitä yritysarkkitehdit käytännössä tekevät. Näkisin, että yritysarkkitehti toimii

Lue lisää
Kokonaisarkkitehtuuri Reflector

Ota yhteyttä, mietitään yhdessä juuri teille parhaat ratkaisut

Täytä tiedot ja siirry lataamaan tutkimus

Kokonaisarkkitehtuuri Reflector

Get in touch!